Mitä kansainvälinen ilmastopaneeli sanoo agroekologiasta ja luomumaataloudesta?

Kansainvälisen ilmastonpaneelin IPCC elokuussa 2019 julkaistu raportti käsittelee kasvihuonekaasujen päästöjä maankäyttöön liittyvistä ekosysteemeistä sekä niiden vähentämistä. Raportissa käsitellään maankäytön sopeuttamisen tarvetta ilmastonmuutokseen, ruokajätteiden vähentämistä, maan köyhtymistä ja elintarviketurvan varmistamista.

Raportin laadinta aloitettiin vuonna 2016 ja sen tekemiseen on osallistunut 107 kirjoittajaa 52 maasta. Johtopäätökset perustuvat 7000 tieteelliseen tutkimukseen ja 28 000 annettuun kommenttiin. Raportti jakautuu seitsemään lukuun, joissa käsitellään eri osa-alueita, esimerkiksi jätteiden vähentämistä ja ruokaturvaa. Kunkin näistä luvuista ovat kirjoittaneet tutkijat ilman poliittista osallistumista.

Koko raportin lyhyempi yhteenveto on laadittu yhteenvedoksi päättäjille. Tämä tehtiin useita päiviä kestäneen kokouksen aikana, jonne kaikki osallistuneet maat lähettivät edustajansa. Nämä olivat joko tutkijoita tai virkamiehiä. Kaikkien osallistuvien maiden tuli hyväksyä kaikki yhteenvedon johtopäätelmät ja kuvat. Yhteenveto perustuu tieteellisen tutkimuksen perusteella kirjoitettuihin raportin tutkimukseen perustuviin lukuihin. Poliitikkojen ja päätöksentekijöiden tehtävänä on sitten toimia kootun tiedon perusteella.

Mitä raportissa kirjoitetaan agroekologiasta ja luomumaataloudesta?

Yhteenvedossa agroekologia ja luomumaatalous mainitaan esimerkkeinä kestävistä maankäytön menetelmistä.

”Kestävä maankäyttö tarkoittaa tässä raportissa sellaista taloudenhoitoa ja maan voimavarojen käyttöä, kuten maaperä, vesi, eläimet ja kasvit, jolla katetaan ihmisten muuttuvat tarpeet ja samalla varmistetaan pitkällä tähtäimellä näiden voimavarojen tuotantokyvyn säilyminen ja ylläpidetään niiden ympäristön kannalta tärkeitä toimintoja. Esimerkkejä tällaisista vaihtoehdoista ovat mm. agroekologian sovellukset mukaan lukien peltometsätalous, säilyttävät maa- ja metsätalouden menetelmät CA, viljelykasvien ja metsälajien monimuotoisuus, sopivat viljelykasvien ja metsien kierrot, luonnonmukainen maatalous, integroitu kasvinsuojelu, pölyttäjien suojelu, sadeveden talteenottojärjestelmät, laidunmaiden hoito ja täsmäviljelyn menetelmät.”

Agroekologia sekä luomumaatalous ovat siten esimerkkejä kestävästä maankäytöstä yhdessä useiden muiden viljelyjärjestelmien kanssa, jotka enemmän tai vähemmän menevät päällekkäin agroekologian sovellusten ja luomumaatalouden kanssa. Yhteenvedossa mainitaan myös useita viljelytekniikoita, joita käytetään luomumaataloudessa, kuten viherlannoitus, satotähteiden kierrätys ja maan pitäminen kasvipeitteisenä tai katettuna.

Ruokavalion muutoksilla enemmän tilaa kestävälle maataloudelle

Ruokavalion muutokset saivat paljon julkisuutta raportin julkistamisen jälkeen. Tämä on ymmärrettävää, koska ruoka koskee jokaista kansalaista.  Pohjoisessa Suomessa elintarvikkeiden tuotanto kuluttaa melko paljon resursseja, kun taasen viljelymaan eroosio ja veden niukkuus eivät ole sellaisia ongelmia kuin eteläisemmissä maissa. Raportissa ruokavalion muutokset olivat mukana vain yhtenä osana koko ruokaketjua ja lisäksi käsiteltiin melko laajasti esimerkiksi myös kestävää metsien hoitoa ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

”Ruokajärjestelmän monimuotoistaminen, (kuten integroitujen tuotantojärjestelmien käyttöönotto, mahdollisimman laajat geneettiset resurssit, ja ruokavaliot) voivat vähentää ilmastonmuutoksen tuomia riskejä. Tasapainoiset ruokavaliot kasvispainotteisina perustuen esim. täysjyväviljoihin, palkoviljoihin, hedelmiin ja vihanneksiin, pähkinöihin ja siemeniin täydennettynä joustavasti ja kestävästi tuotetuilla sekä vähän khk-päästöjä tuottavilla eläintuotteilla, tarjoavat suuria mahdollisuuksia maatalouden sopeutumiseen ilmastonmuutokseen ja khk-päästöjen vähentämiseen. Lisäksi ruokavalion muutokset tuottavat merkittäviä hyötyjä kansanterveydelle ja mahdollistavat kestävämpien tuotantomenetelmien käyttöönoton.”

Näillä ruokavalion muutoksilla on suuri kytkentä luomumaatalouteen, koska päästöjen vähentämisen ja ruokavalion terveellisemmäksi muuttamisen lisäksi tulee mahdolliseksi kestävämpien tuotantomenetelmien käyttö.  Rehukasvien tarpeen väheneminen vapauttaa peltoa elintarvikkeiden tuotantoon, jolloin voidaan vähentää typpilannoitusta ja torjunta-aineiden käyttöä. Niiden asemesta voidaan käyttää kestävämpiä, uusiutuvia tuotantomenetelmiä, jotka ovat luomumaataloudessa keskeisiä.

Toimenpiteitä maan suojelemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi

Raportin ensimmäisessä luvussa (”Framing and context”) mainitaan luomumaatalous esimerkkinä kestävästä maankäytöstä ja luomumaatalouden edistäminen esimerkkinä politiikkatoimenpiteestä maan suojelemiseksi menemättä kuitenkaan yksityiskohtiin. Luvussa 2 (”Land-Climate Interaction”) käsitellään kasvihuonekaasujen virtoja maasta ja maahan yksityiskohtaisesti menemättä eri viljelyjärjestelmiin. Tässä selostetaan maailmanlaajuisia mahdollisuuksia vähentää päästöjä käyttäen erilaisia strategioita, joista eräät ovat erittäin keskeisiä luomutuotannossa kuten hiilensidonta maaperään, typen huolellinen käsittely ja kierrätys sekä biohiilen käyttö.

Selviytymiskykyisiä  maataloussysteemeitä maan suojelemiseksi

Luvussa 4 (”Land degradation”) käsitellään perusteellisesti maan köyhtymistä alkaen siihen vaikuttavista prosesseista, kuinka sitä voidaan seurata ja mikä on tämän hetkinen tilanne sekä miltä kehitys näyttää. Seuraavaksi kuvataan kuinka bioenergian tuotanto voi vaikuttaa viljelymaiden köyhtymiseen, eturistiriitoihin ja elintarvikkeiden tuotantoon. Seuraavaksi käsitellään näiden ongelmien ratkaisuvaihtoehtoja. Agroekologia ja luomumaatalous mainitaan tässä kappaleessa, kun käsitellään joustavia maataloussysteemeitä:

”Kestävien maan käytön menetelmien käyttöönotto, erityisesti niiden, jotka keskittyvät ekologisten toimintojen hyödyntämiseen (esim. agro-ekologian sovellukset, ekosysteemeihin perustuvat lähestymistavat, uudistava maatalous, luomumaatalous), voivat olla tehokkaita joustavien maatalousekosysteemien muodostamisessa”.

Maan köyhtymisen välttämistä käsittelevän kappaleen johdannossa nostetaan esiin agroekologia ja painotetaan kuinka tärkeää on löytää paikallisia ratkaisuja:

”Kullekin seudulle ominaiset biofysikaaliset ja sosiaaliset olosuhteet, mukaan lukien paikallinen ja kokemusperäinen tieto, ovat tärkeitä konkreettisten toimenpiteiden käytäntöön viemisessä”.

Tässä kappaleessa iso osa sisällöstä koskee strategioita, jotka ovat keskeisiä luomumaatalouden periaatteissa, kuten kasvintähteiden kierrätys takaisin peltoon, paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden lajikkeiden käyttö, seosviljely, monipuolisen viljelykierron käyttö, viherlannoituksen käyttö, eloperäisten lannoitteiden käytön lisäys ja maan kasvipeitteisenä pitäminen ympäri vuoden.

Kuinka varmistaa elintarvikehuolto muuttuvassa ilmastossa?

Luku 5 (”Food security”) alkaa kuvauksella kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt elintarvikehuoltoon ja kuinka tilanne pahenee lämpötilojen noustessa. Seuraavaksi käsitellään sekä tuotantoon että kulutukseen kohdistettavia toimenpiteitä.

”Vaihtoehtoja kasvihuonekaasujen päästöjen haittojen pienentämiseen ovat hiilensidonta maaperään (vähentyen ajan kuluessa), typen oksidien päästöjen vähentäminen lannoitteista, metaanipäästöjen vähentäminen riisinviljelystä, ja sadonmenetysten pienentämisestä. Karjataloudessa suurimmat päästövähennysmahdollisuudet löytyvät laidunkäytäntöjen parantamisesta ja laidunten satotason parantamisesta ja hiilen sidonnasta maaperään, lannan käsittelyn ja käytön sekä ruokinnan parantamisesta. Kasvihuonekaasujen päästöjen vähentäminen eläintuotteiden tuoteyksikköä kohti voi tukea absoluuttisten päästöjen vähentämistä, edellyttäen että samalla sopivin ohjauskeinoin säädellään kokonaistuotannon määrää.”

Raportissa korostetaan, että tuoteyksikkökohtaisten päästöjen vähentäminen auttaa vain, mikäli samalla rajoitetaan kokonaistuotantoa. Tuotannon tehokkuuden parantaminen ei siis yksin auta, vaan kokonaistuotantoa on myös säädeltävä. Luomutuotteiden päästöt tuoteyksikköä kohti voivat olla tavanomaista suurempia, mutta kokonaiskulutus ratkaisee päästöjen suuruuden. Ruokavalio kokonaisuutena on ratkaiseva. Muuttamalla ruokatottumuksia, erityisesti vähentämällä eläintuotteiden käyttöä, voidaan käyttää myös paljon luomuelintarvikkeita ja saada kokonaispäästöjä vähenemään. Siten voidaan saavuttaa myös muita ympäristötavoitteita.

Monimuotoistaminen ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinona
Ilmastonmuutokseen sopeutumista käsittelevässä luvussa on kappale, jossa käsitellään agroekologiaa ja monimuotoistamista. Kuvataan sitä kuinka agroekologiset käytännöt voivat lisätä maataloussysteemien joustavuutta esimerkiksi vähentämällä viljelymaan köyhtymistä. Myös agroekologisten systeemien haasteita nostetaan esiin, esim. kuten alemmat satotasot. Monimuotoistamisesta esitetään seuraavaa:

”Ruokajärjestelmän monien osa-alueiden monimuotoistaminen on avaintekijä ruokajärjestelmän suorituskyvylle ja tehokkuudelle, joka voi lisätä sen joustavuutta ja pienentää riskejä (integroidut maankäytön järjestelmät, maatalouden monimuotoisuus, perinteinen ja paikallinen tietämys, paikalliset ruokajärjestelmät, ruokavalioiden monimuotoisuus, perinteisten hedelmien kestävä hyödyntäminen ja alihyödynnetyt ruokakasvit).”

Agroekologian ja monimuotoistamisen näkökohtien lisäksi luvussa 6 käsitellään eri strategioita ruokaturvan varmistamiseksi kuten esimerkiksi tarve ottaa eläinten ja kasvien jalostusohjelmiin rotuja ja lajikkeita, jotka kestävät paremmin kuivuutta ja tulvia, sekä kastelujärjestelmien parantaminen.

Päästöjen vähentäminen elintarviketuotannosta ja kulutuksesta – eturistiriitoja ja kilpailua maasta

Seuraavaksi käsitellään mahdollisuuksia vähentää päästöjä erilaisin strategioin sekä tuotannossa että kulutuksessa sekä kuinka paljon päästöjä voidaan vähentää. Todetaan, että tekninen kokonaispotentiaali vähentää päästöjä tuotannosta on 1,5-4 Gt CO2 ja vastaavasti kulutuksesta kulutusmuutoksin1,8-3,4 Gt CO2. Kuvataan myös synergioita ja tavoiteristiriitoja, ja otsikon ”Kestävät integroidut maatalouden tuotantojärjestelmät” alla mainitaan: Agroekologia, ilmastoviisas maatalous, säilyttävä maatalous CA ja kestävä voimaperäistäminen. Kaikkia näitä kuvataan pääpiirtein etuineen ja haittoineen – kaikilla kerrotaan olevan potentiaalia eri tavoin säilyttää maan kasvukuntoa ja varastoida hiiltä maahan. Agroekologian etuina mainitaan väkilannoitteiden ja torjunta-aineiden vähäisempi käyttö sekä paikallisten ruokajärjestelmien edistäminen. Haittapuolena nostetaan esiin agroekologiaan kohdistettu kritiikki siitä, että agroekologian piirissä vierastetaan nykyisen biotekniikan käyttöä. Kestävää voimaperäistämistä pidetään enemmän tavoitteena kuin menetelmänä, joka tulisi saavuttaa käyttämällä muita strategioita kuten agroekologisia menetelmiä tai säilyttävän maatalouden menetelmiä. Kuvataan myös miten voimaperäistäminen ei aina johda päästöjen vähenemiseen ja muiden ympäristötavoitteiden saavuttamiseen, vaan sitä tulee tavoitella huolella harkituilla menetelmillä. Tietyissä tilanteissa voi olla tarpeen laskea satotasoja muiden kestävyyden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tavoiteltuun lopputulokseen pääsemisessä tulee ottaa huomioon paikka ja mittakaava. Esimerkiksi tarve vähentää torjunta-aineiden käyttöä voi toisinaan johtaa sadonalennuksiin.
Käsitellään myös erilaisia strategioita vähentää hävikkejä ja tehostaa elintarvikkeiden jatkojalostusta ja kuljetuksia sekä ottaa käyttöön erilaisia poliittisia ohjauskeinoja ruokaturvan valmistamiseksi.

Luvussa 7 käsitellään riskejä ja epävarmuuksia maankäytössä ja ilmastonmuutoksessa sekä poliittisia toimia. Kuvataan esimerkiksi kasvavan bioenergian tuotannon mukanaan tuomia riskejä ja maan käytön muutoksia, jotka voivat johtaa kasvaviin päästöihin. Todetaan, että maata riittää moneen tarkoitukseen – sekä elintarvikkeiden tuottamiseen, metsäntalouteen, bioenergian tuotantoon sekä mahdollisuuteen varastoida hiiltä maaperään. Varoitetaan useista eturistiriidoista muiden kestävyystavoitteiden suhteen kuten biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja pohjaveden saatavuuden varmistaminen.

Luomumaatalous – monipuolinen menetelmä päästä kestävämpään maankäyttöön

IPCC:n raportti mainitsee luomumaatalouden yhtenä monista mahdollisuuksista päästä kestävämpään maankäyttöön. Tämä edellyttää, että luomutuotanto sisältää kestävyyden saavuttamiseen tarvittavat osatekijät. Tällaisia keskeisiä osatekijöitä ovat mm. kasvitähteiden palauttaminen maahan, vihreiden peltojen suuri osuus vuoden ympäri jne, jotta päästöt vähenevät tai maan hiilensidonta lisääntyy sekä monien luonnon monimuotoisuuden lisäystä palvelevien menetelmien käyttö. Luomussa niitä käytetään usein, mutta ei kaikissa tapauksissa. Satotasojen ja eläintuotosten tulee luomussa olla myös riittävällä tasolla, koska suuri väestö tulee ruokkia rajoitetulla määrällä viljelymaata.  Allaoleva kuva kuvaa tätä hyvin. Kuvan ikkunasta tulee löytää sopiva satotaso (vasen akseli), joka on riittävän korkea, mutta systeemin pitkäkestoinen toimintakyky tulee säilyttää (oikea akseli) eikä sitä saa vaarantaa.

Kestävä tehostaminen pyrittäessä kestävään maankäyttöön. Kuvan ikkunasta tulee löytää sopiva satotaso (vasen akseli), joka on riittävän korkea, mutta samalla systeemin pitkäkestoinen toimintakyky tulee säilyttää (oikea akseli) eikä sitä saa vaarantaa.

 

IPCC:n raportti 2019:
Climate Change and Land – An IPCC special report on climate change, desertification, land degradation, sustainable land management, food security, and greenhouse gas fluxes in terrestrial ecosystems
https://www.ipcc.ch/report/srccl/

Vad säger IPCC om ekologisk produktion? 27092019
https://www.slu.se/ew-nyheter/2019/9/vad-sager-ipcc-om-ekologisk-produktion/

 

Teksti: Jukka Rajala